Mitä nousee mieleesi kun kuulet käsitteen islam? Minulle auttamatta nousee mieleen vain hieman negatiivisia asioita kuten ISIS, terrorismi, epätasa-arvoisuus yms. Mutta onko asia oikeasti näin?
Islamin lainsäädäntö ja arvot perustuvat Koraanin sisältöön ja tulkintaan. Koraani puolestaan korostaa tasa-arvoa ja miesten velvollisuutta huolehtia perheen toimeentulosta ja tarjota tukea sekä suojaa vaimolleen. Naisen puolestaan kuuluu olla kuuliainen ja totteleva miestään kohtaan ja esimerkiksi huolehtia kotitaloudesta.
Hetken selvittelyn jälkeen voin siis todeta, että islam on itseasiassa hyvinkin tasa-arvoinen kulttuuri.
|
Kuva1 |
|
Kuva2 |
Naisen pukeutumiseen Koraanissa ei oteta tiukasti kantaa, vaan kehotetaan lähinnä peittämään kaula ja pää huivilla. Mutta Koraanissa kehotetaan olemaan näyttämättä muita "sulojaan" mitä ei tavallisesti ole näkyvissä. Tästä islamissa on tehty päätelmä, että naisen tulee peittää kaikki muu paitsi kädet ja kasvot. Näitä huiveja on monia erilaisia, kuten burka ja hijab. Kuitenkin pukeutumissääntöjen tiukkuus vaihtelee Koraanin tulkinnan mukaan.
|
Kuva3 |
Perhe puolestaan on hyvin tärkeä ja suuressa osassa ihmisten kulttuuria. Perheet ovat suuria ja perheeksi lasketaan monet sukupolvet. Kunnioitus isän sukua kohtaan on suurta ja perheen ja henkilöiden välit on oltava hyvät isän ja hänen suvun kanssa.
On hyvin yllättävää miten media saakaan ihmisille negatiivisia ennakkokäsityksiä joistain kulttuureista ja käsitteistä. Kun hetken asiaa miettiikin, niin taidamme olla liiankin kuuliaisia mediaa ja muita kanavia kohtaan. Miksemme itse tutustuisi erilaisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa, silloin vältyttäisiin väärinkäsityksiltä ja harmilta. Rakennamme maailmankuvaamme median antamasta tietystä näkökulmasta, kun taas tutustuisimme, tutkisimme ja oppisimme jotakin uutta. Ota siis positiivinen asenne, unohda hetkeksi ennakkoluulosi ja tutki, etsi ja hanki tietoa. Voit löytää huomattavasti kaikkea uutta ja kaunista, muualtakin kuin omasta kulttuuristasi.
|
Kuva4 |
"Etsikää apua kärsivällisyydestä ja rukouksesta. Tämä on totisesti vaikea tehtävä muille paitsi nöyräsydämisille"
Koraani, Al Baqara 2 : 45
Lähteet:
Kuva1: http://image.shutterstock.com/display_pic_with_logo/94216/94216,1280771098,2/stock-photo-old-antique-handwritten-qura-an-with-a-leather-message-sword-58307863.jpg
Kuva2: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/46/Niqab.jpg
Kuva3: http://image.shutterstock.com/display_pic_with_logo/270058/185552597/stock-photo-cheerful-muslim-family-sitting-outdoors-185552597.jpg
Kuva4: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/36/Islamic-art-closeup.jpg
Linkki 6, WSOYpro, 2011, Mika Jokiaho ja Titta Putus-Hilasvuori
http://wanda.uef.fi/tkk/liferay/projektit/monikko/Islam_Akar_Tiilikainen_Kontiolahti.pdf (2014)